Konkretian kaipuu

Eilen kirjoitin odottelun turhauttavuudesta ja matkan varrella ajoittain yllättäneistä hanskat tiskiin -fiiliksistä. Kun asiat tuntuvat vain junnaavan paikallaan, on turhautuminen tullut tutuksi tunteeksi ja konkretian kaipuu välillä pakahduttavan suureksi. Jokainen pienininkin "nyt tapahtuu jotain" -hetki buustaa eteenpäin. Tässä muutamia matkan varrelta:

Se päivä, kun heinäkuun helteessä kaupungin luvalla talkoilimme kaupungin kaatamia puita pinoon pian alkavaa urakkaa varten. 

Konkretian kaipuu helpotti hetkeksi kaadettavia puita merkatessa. Nämä kaksi sijaitsevat  talomme päätyseinän kohdalla.

Se syyskuun lopun lauantai, kun pienessä tihkusateessa tulostettujen asemakuvien kanssa merkkasimme puita lähiviikkoina alkavaa puunkaatoa varten. Kohta, kohta!

Se kiireisen perjantain ainoa vapaa hetki, kun roudasin kaatopaikkatuomion saaneita graniittilaattoja jemmaan kaukana tulevaisuudessa siintäviä pihatöitä silmällä pitäen.

Se maanantai-ilta kun oltiin miesporukalla kaverin remonttiapuna. Ihan kohta. Ihan kohta saan tehdä jotain tällaista omassa kodissa. 

On joulukuu. Välipäivät. 

Niitä puita ei ole vieläkään kaadettu, mutta metsuri saapuu tontille ennen uutta vuotta yhtä varmasti kuin joulupukki tai pakkasukko. Maatyöt alkavat tammikuun puolella. Alkavat ne. Siihen jaksan uskoa, vaikka asioilla on ollut tapana lykkääntyä.

-Matti