Hirsiseinien käsittely: Tremax ja öljyvahaus
*Yhteistyöpostaus Coloria Oy:n kanssa.
Jo sillä hetkellä, kun Hongan toimitus kesäkuussa saapui tontille, koin vahvaa rakkautta tulevan kotimme hirsiin. Tunne vahvistui pystytyksen edetessä ja nyt sisätöiden aikaan olen säännöllisesti käynyt hivelemässä kuusihirren kaunista pintaa. Jep. Tämän kaiken siirappisuuden vastapainoksi olen viettänyt tuntikaupalla aikaa netissä roikkuen miettiessäni, millaiseen asuun uskallan pukea nämä rakkaat hirteni. Siis miten toteuttaa hirsien käsittely. Tämä on ollut ehkä piinaavin valinta, sillä halusin niiden säilyttävän luonnolisen kauneutensa kuitenkin ilman, että ajan hammas kellastuttaa ne rupsahtaneen niittyleinikin sävyyn.
Kävimme pitkällistä pohdintaa myös siitä, onko kauneuskäsittelyt ylipäätään tarpeellisia näille luonnonkauniille seiniemme sieluille. Satavuotias tummentunut hirsiseinä on miltei kauneinta, mitä tiedämme. Kuitenkin viikkojen kuluessa ja auringon luodessa UV-säteensä ikkunoista sisäseiniin, hirren kellastumisen vauhti oli sellainen, että jotakin ryppyvoidetta teki mieli tarjotella. Ryppyvoiteeksi valikoitui Tremax puunvalkaisuaine, joka lupaa pitää puun pinnan vaaleana vuosikymmenet. Ihan itkuitta ei tämän lipeäpohjaisen litkun siveleminen neitseelliseen pintaan sujunut ja useampi koevedoskin tehtiin. Ensimmäinen ilmeisesti liian hätäisesti pölyiselle pinnalle, jolloin hirsi muuttui hyvin harmaaksi, eikä väri tasoittunut viikkojenkaan kuluessa. Tästä viistastuneena kävimme hirret huolellisesti läpi paitsi imurin myös rätin kanssa. Mäntysuovan tuoksu oli koko projektin nostattavin osuus ja raksamiesten jättämät mustat sormenjäljet lähtivät liukkaalta pinnalta yllättävän nätisti. Emme hioneet hirsiä muuten kuin poistimme yhden rautavihtrillin valuman.
Tremaxin levittäminen jää raksahistoriassa ällömuistojen sarjaan. Aine valuu herkästi, roiskuu ja HAISEE. Hyvä suojautuminen oli todella tarpeen. Tarkoitus oli kiduttaa hirsiä vain yhdellä kerroksella, jonka arvelimme riittävän suht vaaleina pysyneisiin kuusihirsiin. Ensimmäisen kierroksen jälkeen hirret olivat kuitenkin järkyttävän keltaiset ja koska ohje neuvoi läträämään ainetta ainakin kaksi kerrosta, emme jääneet odottelemaan josko keltaisuus olisi ajan saatossa hälvennyt. Toinen kierros vaalensi hirsiä selvästi ja olimme tyytyväisiä lopputulemaan. Kokeilumielisyyttämme ja turnauskestävyyden heiketessä kloorin hajussa päätimme jättää lasten makuuhuoneet tremaxoimatta ja sadan vuoden päästä voimme kuin voimmekin vertailla kasvojemme ja hirsiseiniemme ryppyjen aitoutta.
Tremaxilla voideltujen hirsien iho oli edelleen kaunis. Oksankohdissa näkyi hienoista harmaantumista, mutta se väheni viikon kuluessa selvästi. Kokemuksemme mukaan Tremaxin jälkeen kannattaa siis antaa hirsien levätä vähän.
Tässä vaiheessa hirvitti. Mutta toinen kerros poisti keltaisuuden. |
Tremaxilla käsitelty hirsi |
Meillä oli siis selvä visio siitä, minkälaiseksi haluamme rakkauden kohteemme muokata (hirret siis, kumppanin kanssa kannattaa jättää tämä vaihe väliin). Maali tai selvä valkokuultoisuus oli meille nounou. Luonnollisen vaalea ja mielellään ikinuori. Sisäkaton paneelien käsittelyn yhteydessä testasimme lukuisia vaihtoehtoja, ja päädyimme käsittelemään paneelit Colorian valkealla öljyvahalla. Öljyvaha on myrkytön ja hengittävä ja levitettäessäkin hajuton. Colorian Öljyvaha on ainoa tuote sarjassaan, jonka päälle voi myöhemmin esimerkiksi maalata. Öljyvaha tekee puun pintaan likaa ja vettähylkivän pinnan, eli hirren ihoa ei tarvitse olla yhtenään hinkkaamassa saippualla. Koska myös ulkonäöllisesti hirren pinnassa vaha sai muihin tuotteisiin verrattuna parhaan arvosanan, jatkoimme testisivelyitä tämän tuotteen kanssa. Täysin valkoinen vaha teki mielestämme liian selvän pakkelikerroksen hirren pintaan, joten päädyimme sekoittamaan valkoisen öljyvahan kirkkaaseen niin, että valkeaa oli 1/4 ja kirkasta 3/4. Valmiissa valkeassa öljyvahassa (ei siis sävytetyssä) on se iso etu, että siinä on valmiiksi mukana myös UV -suoja. Optimitulos syntyi seoksella, jossa oli myös loraus (tuo reseptien noudattajien kauhu) vettä. Lorauksesta huolimatta öljyvaha ei valunut vaan oli helppo levittää.
Itse levitys tehtiin kahdestaan. Toinen levitti öljyvahan pensselillä, toinen kulki perässä pyyhkien kuituliinalla ja käyden hirsien välit läpi lastan ympärille käärityllä liinalla. Ilmeisesti Tremax hieman karheuttaa pintaa, sillä tremaxoidut seinät olivat hiukan haastavammat saada tasaiseksi kuin puhtaat hirret. Öljyvaha imeytyy puuhun hyvin ja epätasaisuudet himmenivät seuraavaan päivään mennessä.
Rakkaat hirteni saivat siis käsittelyn aikana runsaasti huomiota, sivelyä ja hellyyttä (joskin myös joutuivat kuulemaan muutamat kirosanat ja hermonmenetykset) ja ovat nyt parin viikon jälkeen juuri sitä mitä toivoimme. Lovestorymme siis jatkukoon.
VINKIT HIRSIEN KÄSITTELYYN:
👉 Pyyhi pois pölyt ja muut liat.
👉Tremaxin kanssa muista testaus, suojaus ja maltti. Kuivemmalla pensselillä valumia ja roiskeita syntyi huomattavasti vähemmän. Levittäminen oli helpointa ylhäältä alas päin, hirsi (tahi pari) kerrallaan.
👉 Älä käsittele hirsiä heti Tremaxin laiton jälkeen.
👉 Testaa öljyvahaa myös tremaxoidulle pinnalle. Kokeile sekoitussuhde ja laimennus sekä levitystyyli. Pelkkä pensseli jättää täysin eri lopputuloksen kuin liinalla pyyhitty.
👉 Levitä Coloria Öljyvaha hirsi kerrallaan pensselillä, pyyhi heti kuituliinalla. Käy myös urat läpi esimerkiksi lastan ympärille käärityllä liinalla.
👉 Kulmat sai siistiksi, jos pystyi jatkamaan heti seuraavalle seinälle.
Kokeilitteko Coloria öljyvahaa ihan puhtaaseen hirteen ilman Tremaxia?
VastaaPoistaMeillä makuuhuoneet käsiteltiin vain vahalla, ei Tremaxilla. Levittäminen oli helpompaa, mutta kellastuminen varmasti on nopeampaa - pian (tai toivottavasti ei ihan pian...) nähdään.
Poista