Miksi ja miten lähdimme mukaan ryhmärakennusprojektiin?

Meidän perheemme hyppäsi jo vuodesta 2017 suunnittelun alla olleeseen projektiin mukaan maaliskuussa 2019 - monien mielestä ehkä lyhyen harkinta-ajan jälkeen. Kuitenkin ennen sitoutumista kerkesimme tehdä loputtomasti laskelmia (eniten niin silloin kuin edelleenkin huolestutti talouteen liittyvät asiat), suorittaa satoja Google-hakuja ja vierailla tontilla useaan kertaan. Näin jälkiviisaanaa lienee kuitenkin syytä todeta, että tunne vei tässä kisassa järkeä 10-0. Tai ehkä 10-1. 

Miksi lähdimme mukaan? 

Olemme etsineet valmista, meille sopivaa kotia vuosia. Olemme tainneet matkan varrella kehittyä yhtä nirsoiksi kuin esikoinen uusia ruokalajeja kokeillessa - mikään ei kelpaa. Kun ottaa huomioon viisihenkisen perheemme nykyasumuksen (alkuperäiskunnossa oleva 90-luvun alun 70-neliöinen opiskelijasolu), voisi kuvitella, että parannusta tilanteeseen ei kaukaa tarvitsisi etsiä. Yhtään turhaa  muuttoa ei enää kuitenkaan haluta tehdä ja yksi home-epäilyihin kaatunut kauppa vanhasta talosta jätti myös omat arpensa.

Vuosien varrella käytyjen asuntonäyttöjen lukumäärässä saattaisimme päästä ennätysosastolle. Kolme pienen lapsen kanssa asuntonäyttörumba ei muuten ole mikään huvitteluretki. Jossain vaiheessa olimme lukevinamme tuttujen välittäjien tekohymyn takaa ajatuksen: “Eikö näistä vieläkään pääse eroon?”.
Näillä taidoilla mukaan ryhmärakennusprojektiin?


Meistä kumpikaan ei IKINÄ ole haaveilleet rakentamisesta. Kun tieto projektista sitten eräänä pimeänä iltana somesirkuksen keskeltä tavoitti meidät, jouduimme ensi kertaa vastakkain tuon ajatuksen kanssa. Meistäkö rakentajia?



Kodin  sijainti on muodostunut meille miltei ykköskriteeriksi. Tontti onkin huippu paikalla pyörämatkan päästä palveluista ja työpaikasta. Hirsitaloasumisen terveysvaikutukset houkuttavat. Suunnitelman mukaiset kustannukset tuntuivat kohtuullisilta. Tähän hintaan, tämmöistä taloa, tämmöiseltä paikalta tuskin saisimme muutoin. Ajattelimme myös, että ehkä rakentamisessa saamme tukea muista osallistujista, että ehkä  tämä versio rakentamisesta on kevytrakentamista. Onko, se selviää myöhemmin…

Mikä projektissa pelottaa? 
Annapa kun kerron: Riittävätkö rahat? Katoammeko lapsiltamme loputtomaan perehtymisen ja valintojen viidakkoon? Miten käy parisuhteen? Entä jos projekti kaatuu? Tai riitautuu pahasti? Entä jos jotenkin onnistumme sössimään homman ja rakennuttamaan ihan kamalan talon? 

Mistä unelmoimme? 
Haparoivasti ainakin näistä: Rakennusaika sujuu kohtalaisen mutkattomasti, perheemme hyvinvointi ei romahda projektin aikana ja into projektiin pysyy yllä. Tässä taitaa olla jo too much, mutta lisätään kuitenkin: ihana talomme valmistuu ajallaan ja budjetissa pysyen. 

Mitä luulette – onko tässä ripaustakaan realismia?



Kommentit

Suositut tekstit