Pohjakuvan piirtäminen - valintoja ja varauksia

Kahdessa tasossa. Neliöitä noin 70 per kerros. Makuupaikat viidelle. Keittiö, jossa kokataan paljon. Suihku ja vessa. Siinäpä raamit niistä ihan pakollisista. Kaiken saa sijoitella itse, kaikkea saa toivoa ja esittää. Piirtäjinä alkuvaiheessa tietenkin kaikissa liemissä keitetty arkkitehtikaksikko (not!): ME. Ei sitten viilata tätä liikaa. Meillä on muutakin elämää. Meillä on lapset. Ihan pikaisesti vaan.




Oman kodin pohjan suunnittelu on innostavaa ja inhottavaa – niin kuin moni asia elämässä. Luojan kiitos kahden pääpiirtäjän toiveet olivat meillä melko yhdenmukaiset. Mutta iltoja siinä meni. Ja ruutupaperia. Ja hermojakin. Hongan suunnittelija piirteli suttuja puhtaaksi ja ehdotteli ratkaisuja. Se oli tarpeen, sillä valinnanvapaus ei sovi kaikille. Nyt kun rakennuslupa on jo saatu, pohjakuvaan on edelleen tulossa lista viilauksia. Viime metreillä työskentelyn apuvälineeksi löytyi nimittäin ilmaisversio Floorplanner sovelluksesta - se on huippu (ja koukuttava....). Katso sillä tehty 3D-pohjakuva alta.

Ensimmäinen päätettävä asia oli, tuleeko yläkertaan yö vai päivä. Typpillinen ratkaisu lienee, että yö. Eli makkarit ylhällä, oh+k sisääntulokerroksessa. Mutta jottei ihan tyypillisiä oltaisi, meille tulee toisin päin. Lukuisten suttupiirrosten jälkeen elämä pyörii siis yläkerrassa. Tästä tulossa postaus lähiaikoina.

Pohjakuvatyöskentelyn teemasanaksimuodostui varaukset. Päätimme nimittäin rakentaa aluksi vain välttämättömän ja jättää muihin varauksia. Näin voimme hetken uudessa kodissa asuttuamme mutustella sitä, mitä oikeasti tarvitsemme. (Ja saattaa tähän vähän olla syynä sekin, että rahaa on kulunut isoin hörppyksin heti alkuvaiheessa......)
  • Pihapiiriin on tulossa neljän talon yhteinen pihasauna, siispä päädyimme (suuresta saunarakkaudestamme huolimatta) jättämään oman saunan nyt rakentamatta. Kodinhoitohuoneen nurkkaan on kuitenkin hahmoteltu saunavaraus.
  • Makuuhuoneiden määrä on myös arvottu iltatolkulla. Kolmikkomme viihtyy vielä toistaiseksi hyvin yhdessä öin ja päivin, ja tietysti toivoisimme sen jatkuvan vielä vuosia. Siispä rakennamme meille viidelle vain YHDEN makuuhuoneen. Toivottavasti siinä nukumme me aikuiset, mutta todellisuus voi olla toinen. Varauksia makuuhuoneille on pohjakuvassa kolme. Niiden kohdalla on nyt aluksi avointa leikkitilaa, joihin ajattelimme rajata omia soppia lapsille huonekaluilla. 
  • Puheissa ovat olleet myös parvivaraus, takkavaraus, pihakanalavaraus, paljuvaraus, neljäslapsivaraus ja …eikuneieiei - EI tuota viimeistä. Jotkut asiat elämässä sentään täytyy päättää, eikä jättää ilmaan roikkumaan.
Onko muille ollut haastavaa lyödä lukkoon se täydellinen pohja?

Floorplannerilla on kiva testailla muun muassa huonekalujen sopivuutta tilaan. Lapset ovat tehneet oman versionsa, jossa keittiön pöydälle on lisätty Tyrannosaurus Rex ja kylpyhuoneessa asustaa yksisarvinen. 

Kommentit

  1. Nuorena minä piirtelin ja haaveilin millaisessa talossa minä ja nuket jaluttaisiin asua. Keittö ei ollut tarpeellinen. Olisko suunnittelu sopinut klubiaskin kanteen ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit