Älä tule paha tontti tule hyvä tontti - millainen on hyvä tontti ja saimmeko me sellaisen

Koska meidän ei ollut ikinä tarkoitus rakentaa, emme ole elämässämme juuri panostaneet keräämään tietoa hyvän tontin ominaisuuksista. Niin kuin on todettu, hyppäsimme projektiin mukaan sinertävin silmin - tai vihertävin: tontin sammalmättäät ja huojuvat hongathan ne päätöksen taisivat lukita. Viisaat kuitenkin väittävät, että tontin valinta on rakentamisen tärkein vaihe. 

Mihin sitten OLISI kannattanut kiinnittää huomiota? Ja miten meillä meni, noin niin kuin omasta mielestä. 

Millainen on hyvä tontti - selvitä nämä:

  • Millainen maaperä on rakentamista ajatellen? Tarvitaanko louhintaa tai paalutusta - sekä molemmissa tapauksissa hiukan lisäkorkeutta setelipinolle? Maaperätutkimusta suositellaan tehtäväksi jo ennen kauppojen tekoa. Meidän rakennuspaikalle joudutaan pehmeyden takia tuomaan aikas paljon täyttömaata. Kustannuksista lisää myöhemmin. Nyt istutaan kädet ristissä ja toivotaan, ettei enää mitään yllättävää tule vastaan.
  • Mitä kuluja tontti tuo? Onko tontilla rasitteita? Kauppa- tai vuokrasumman lisäksi on hyvä ottaa selville, mitä kuluja tulee esimerkiksi kunnallistekniikkaan liittymisestä tai tonttiliittymän rakentamisesta. 
  • Minkälaisia asemakaavamääräyksiä tontilla on? Mitä saa ja ei saa rakentaa? Jos rakentaminen vaatii poikkeuslupaa, edessä voi olla piiiitkä prosessi. Näin kävi meidän kohdallamme, kun kaavamerkinnässä oli  koodi pl-18 ja jouduimme hakemaan poikkeuslupaa suojelualueelle rakentamiseen. Koodit kannattaa ottaa haltuun hyvissä ajoin.
  • Mitä palveluita alueella on?  Minkälaiset maisemat ikkunoista avautuvat? Miten talon saa sijoiteltua tontille? Minkälaista liikennettä ja sen tuomaa melua lähellä on? Tämä on jo ehkä sitä maalaisjärjelle kevyempää kauraa. Omaa kotia on jännittävää kuvitella tyhjälle maapläntille. Tähänkö tulisivat ne portaat, joita pitkin kauppakassit kannetaan kotiin? Tästäkö esikoinen lähtee laahustamaan koulutaipaleelle ja täälläkö niitä rippijuhlia sitten järjestetään?  Tonttiasioissa suosittelemme kuitenkin kysymään asiantuntija-apua, jos sitä yhtään tuntuu tarvitsevan. 


Meidän tontin faktat: 
-Tontin koko: 3800 m2, josta jokaisen neljän rakennuspaikan koko noin: 500-600 m2. 
-Rajautuu kaupungin lenkkeilypolkuun (jonka takana järvi), metsäiseen rinteeseen sekä yhdeltä sivulta kävelytiehen. Kävelytien takana ainoana naapurina kerrostalo.
-Maaperä vaihtelee savisesta siltistä louhintaa vaativaan avokallioon. Tontilla paljon kiviä.
Siinäpä se. Hublininranta. 
Vaikka tontilla ei vielä ole tapahtunut juuri mitään, tekee Hublininrannassa mieli käydä säännöllisesti ihmettelemässä. Mittailemassa maisemaa ja kuvittelemassa paikalle neljä taloa täynnä elämää.

Tähän mennessä mieleenpainuvin tonttivisiitti on ollut ensikäynti lasten kanssa tulevan kodin paikalla. Tähän tulee meidän piha. Tuohon tulee yhteinen sauna. Tässä jossain on meidän kuisti. Pitihän siinä myös räpsiä muutama kuva vielä näkymättömän kodin portailla.

Meidän hyvä tontti.

Tuo käynti palautti minut viime kesän Karjalan reissulle. Ne pihapiirit näyttivät samalta kuin tuo meidän pihamme. Metsittyneitä talojen paikkoja ja vielä hädin tuskin erottuvia kivijalkoja. Sielläkin seistiin näkymättömien kotien portailla ja otettiin valokuvia. Pihoilla, jotka olivat 80 vuotta sitten täynnä arkista elämää.

Jotain samankaltaista hämmennystä tunsin sisälläni niin Karjalan talojen pihoilla kuin tulevan kodin tontilla. Huomion suunta oli vain toinen. Karjalassa oli kuviteltava elämä, joka on jo kadonnut. Hublininrannassa silmissä vilisee elämä, joka on edessä. Nyt rakennamme kotia, johon asettua. Kotia, jossa kerätään muistoja ja juurrutaan. Tontti on valmiina. Joko alettais rakentaa?

-Matti, maarakennusurakan aattoaamuna

Kommentit

  1. Tuossa tontin etsinnässä on kyllä paljon huomioitavaa. Onhan se alue, jossa todennäköisesti tulee asumaan pidemmän aikaa. Itse aikoinaan pidimme tärkeimpänä kriteerinä juurikin sijaintia sekä toki tontin kuluja. Tehtiinkö tontillenne muuten luontoselvitys?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit